Viiriäinen taipuu myös kalamiesten tarpeisiin, Leo Karttunen testasi perhonsidontaan

Etsin pitkään sopivaa materiaalia pienikokoisten uppoperhojen häkilöiksi. Halusin sitoa etenkin #16-18 koon perinteisiä uppoperhoja ns. normaalimittaisella häkilällä ja paljon käyttämistäni tunnetummista materiaaleista kuten peltopyystä, fasaanista ja kanasta löytää valitettavan vähän näitä pienempiä häkilähöyheniä. Otin yhteyttä Tervolassa viiriäisiä kasvattavaan Ellu Holstilaan ja hänen avustuksellaan minulle tarjoutui mahdollisuus testata viiriäisen ominaisuuksia perhonsidonnassa. Sain Ellulta kaksi hänen kasvattamansa viiriäisen nahkaa, muutamia siipipareja sekä erilaisia irtohöyheniä. En löytänyt omistamastani kirjallisuudesta mainintoja viiriäisen käytöstä materiaalina, joten sidontaani toisinaan vahvasti vaikuttava reseptin tarkka seuraaminen piti tässävaiheessa siirtää syrjään ja lähteä soveltamaan 

Viiriäinen muistuttaa materiaalina hyvin paljon peltopyytä ja tämän pienikokoisen linnun niska ja kaulahöyhenistä löytyykin normaalimittaisia häkilöitä koukkukokoon #18 asti. Spider tyylisiä pitempiä häkilöitä on siis vielä pienemmillekin koukuille. Pienempien höyhenten lisäksi siikaset ovat viiriäisessä vielä astetta peltopyytä pehmeämpiä. Testaamieni nahkojen vartalohöyhenistä löytyy kuitenkin pidempiä häkilöitä suurempiinkin uppoperhoihin noin koukkukokoon #6 asti. Viiriäisen nahka on siis hyvin monikäyttöinen materiaali uppoperhojen sitojalle. Siikaset elävät vedessä todella kauniisti ja pehmeän ruodin ansiosta häkilät asettuvat helposti pienillekin koukuille.

Höyhenten väritys sekä kuviointi vaihtelee paljonkin lintujen välillä luonnonvalkoisesta hyvinkin tummankirjaviin. Ruskeankirjavien höyhenten värityksessä on paljon samaa kuin kotimaisissa riistalinnuissa. Käytössäni olleiden siipien peitinhöyhenistä löytyi myös todella kauniita harmaan sävyjä. Jo yksittäisestä kirjavasta nahasta löytää paljon erisävyisiä ja kuvioisia höyheniä ja materiaalia on todella paljon erikokoisiin hyönteisjäljitelmiin. Selän alueelta ja siiven peitinhöyhenistä löytää myös vaalean keskiosan jakamia höyheniä kuten peltopyystä.

Kyseessä on mielenkiintoinen kotimainen materiaali, joka saa varmasti paikkansa omassa sidonnassani. Vaikka viiriäinen esiintyy harvoin perinteisissä perhoresepteissä, on se etenkin pehmeähäkiläisiä uppoperhoja sitovalle tutustumisen arvoinen tuote.

Kiitokset Leo Karttuselle loistavasti tietopaketista!
Leon perhonsidontaa voit seurata instagramissa: @arktinenleka
Viiriäisentalja valikoimaan pääset tutustumaan Nokko arctic experience verkkokaupasta, tästä klikkaamalla.
Kuvat: @arktinenleo

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista